Yritys

Murupolku (tulossa)

Pohjoista huolenpitoa suurella sydämellä

Aineella autoilu on aina ollut enemmän kuin pelkkää tekniikkaa. Se on luottamusta, turvallisuutta ja sitä, että asiat hoituvat mutkattomasti silloin, kun niitä tarvitaan.

Olemme ylpeästi perheyritys, jossa pitkä kokemus yhdistyy tämän päivän autoiluun. Meille hyvä palvelu tarkoittaa ennen kaikkea ihmisten kohtaamista ja sitä, että asiakkaasta pidetään huolta koko matkan ajan. Ensimmäisestä koeajosta huoltokäynteihin ja tuleviin kilometreihin asti.

Tänä päivänä kokenut ja asiantunteva tiimimme palvelee autoilijoita uusien autojen, vaihtoautojen, merkkihuollon ja muiden autoilun palveluiden parissa. Autoilu muuttuu, ja me kehitymme sen mukana. Sähköistyminen, uudet teknologiat ja muuttuvat tarpeet tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia, mutta yksi asia pysyy ennallaan: halu tehdä autoilusta sujuvaa ja pitää asiakkaistamme huolta.

Aineella et ole vain rekisterinumero järjestelmässä. Olet asiakas, jonka matkan jatkuminen on meille tärkeää.

Aineen tarina

Tutustu Aineen matkaan vuodesta 1923 tähän päivään.

Ota yhteyttä

Onko mielessäsi auto, huolto tai jokin muu autoiluun liittyvä asia? Olemme täällä sinua varten.

Olipa kyse vaihtoautosta, huollosta tai muusta autoilun palvelusta, Aineen asiantunteva tiimi auttaa mielellään.

Ota yhteyttä, kysy, varaa aika tai tule käymään. Mietitään yhdessä, mikä olisi sinulle sopiva ratkaisu.